Tilitoimistomme palvelee monipuolisesti eri toimialojen ja kokoluokan asiakkaita.
Panostamme erityisesti asiakaslähtöisyyteen sekä pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin, jonka vuoksi asiakkaiden kuunteleminen on meille ensiarvoisen tärkeätä.
Tarvitsimme tilitoimistosta yhteistyökumppania, joka olisi kykenevä auttamaan meitä tulevaisuuden suunnittelussa, koska se oli meille tärkeämpää kuin menneiden tapahtumien dokumentointi.
Myös täsmällinen rutiinien hoitaminen sekä vero-oikeudellinen osaaminen olivat yhtiöllemme merkittäviä valintakriteerejä.
Olemme olleet erittäin tyytyväisiä valintaamme, koska valintakriteerimme ovat osoittautuneet paikkaansa pitäviksi.
Consulo Oy
Hannu Brandt, toimitusjohtaja
Ian Malviluoto Tilitehdas Oy:stä on hoitanut kukkakauppa inbloomin kirjanpitoa nyt 1 1/2 vuotta. Ensimmäisen kerran 7 vuoden yrittäjyyden aikana voin luottaa enemmän kuin 100 %:sti siihen, että kirjanpitoon liittyvät asiat hoidetaan erittäin hyvin ja ammattitaitoisesti.
Saan toimistolta neuvoja myös muihin yrittäjyyteen liittyviin asioihin esim. verotukseen ja kuinka yritystoimintaa saisi tehostettua ja kannattavuutta parannettua.
Kertaakaan ei ole tarvinnut miettiä, onko joku asia hoidettu - se vapauttaa resursseja oman yrityksen pyörittämiseen. Voin suositella Tilitehdas Oy:tä, kun haluat luotettavaa ja ammattitaitoista kirjanpitopalvelua.
Kukkakauppa Inbloom
Tiina Savolainen, yrittäjä
Tilitehtaan palvelu kirjanpitoasioissa on ollut erittäin sujuvaa ja olemme saaneet asiantuntevat vastaukset ja neuvot niin kirjanpitoon, verotukseen kuin muihinkin taloushallintoon liittyneisiin kysymyksiimme.
KK-Palokonsultti Oy
Kalervo Korpela, toimitusjohtaja
Tilitoimisto Tilitehdas Oy on hoitanyt yritykseni asioita jo useamman vuoden ajan ja olen saanut heiltä poikkeuksetta erittäin luotettavaa, tehokasta, asiantuntevaa ja nopeaa palvelua.
Koen, että yritykseni asiat ovat parhaissa mahdollisissa käsissä ja että saan aina varmasti paikkansapitävää tietoa ja neuvontaa.
Lingua Juridica Oy
Irina Pelz, toimitusjohtaja
Tilitehdas on halunnut auttaa yhtiötämme ensiaskeleista alkaen ja tarjonnut aina kokoomme ja tarpeisiimme erinomaiset ratkaisut. Toimiston laaja-alainen osaaminen on ollut suureksi avuksi ja olemme saaneet lukuisat palvelut ”yhden puhelinnumeron kautta”.
Tilitehtaan halu syventyä liiketoimintaamme ja sen erikoispiirteisiin taloushallinnon asioissa on antanut turvallisen tunteen siitä, että taloushallintomme on hyvässä hoidossa.
Passion Logistics Oy
Antero Sundberg, hallituksen puheenjohtaja
Kiivastahtisessa projektiliiketoiminnassa tapahtumia ja tilanteita syntyy päivittäin, jonka vuoksi tieto siitä, että voi luottaa kirjanpidon olevan 100 prosenttisesti kunnossa, luo edelletykset liiketoimintaan keskittymiselle.
Tilitehdas/Ian Malviluoto on lisäksi omalla proaktiivisuudellaan pitänyt meidän aina etukäteen tietoisena tulevista maksuista.
Suosittelen varauksetta!
Roar Helsinki Oy
Heikki Aitola, hallituksen puheenjohtaja
Tilitehdas on hoitanut hyvin yrityksemme kuukausittaiset kirjanpitotehtävät.
Lisäksi olemme saaneet Tilitehtaalta aina nopeaa ja asiantuntevaa palvelua verotukseen liittyvissä kysymyksissä. Tilitehdas toteutti myös Supermetricsin yritysmuodon muutoksen toiminimestä osakeyhtiöksi.
Supermetrics Oy
Mikael Thuneberg, toimitusjohtaja
Yhteistyön aloittaminen oli vaivatonta ja kirjanpidon siirtämiseen liittyvistä tapauskohtaisista seikoista oli helppo sopia. Yhteistyö on sujunut ajallaan ja rehdissä hyvässä hengessä.
Meille on ollut erittäin suuri apu Tilitehtaan korkeasta ammattitaidosta.
Theory Interactive Oy
Alpo Oksaharju, hallituksen puheenjohtaja